We are from Finland.

Tämä viikko on ollut neljäs eli meidän viimeinen viikko montessorileikkikoulussa. Neljän viikon aikana ollaan opittu paljon Nepalista, joten päätettiin Jussin kanssa kertoa lapsille jotain myös meidän kotimaasta, Suomesta. Siispä tiistai ja keskiviikko hurahtivat Suomi-teemalla. 

Tiistaina otettiin haltuun Jussin luokka, UKG eli 5-6-vuotiaiden ryhmä. Ensin kerrottiin kuvien kanssa Suomesta. Näytettiin karttaa, maisemia Helsingistä ja muualta, kesällä ja talvella. Erityistä hilpeyttä herätti kuva, jossa nainen kaivoi autoaan lapiolla lumen alta. Käytiin läpi eläimiä ja Joulupukki. Suurimman suosion sai kuva vihaisista linnuista. Kun käänsin iPadin lapsiin päin ja kysyin mikä kuvassa mahtoi olla, kaikki huusivat useampaan kertaan Angry Birds!! Ja meteli oli melkoinen. Täälläkin on tosiaan todella paljon kaikenlaista Angry Birds-krääsää. Päätettiin meidän kuvashow Suomen lippuun. Siitä siirryttiin toiseen osioon. Vuorossa oli Art and craft. Askarreltiin lasten kanssa Nepalin ja Suomen lippuja. Ensin väriteltiin, sitten leikattiin ja lopuksi liimattiin. Monet lapsista ei ollut koskaan käyttänyt saksia, koska koulussa ei uskota lasten osaavan, joten opettaja leikkaa lasten puolesta. Me pistettiin lapset leikkaamaan itse. Monet tarvitsivat aika paljon apua, mutta voi että niitä ilmeitä kun ensin kieli keskellä suuta lapsi on keskittynyt seuraamaan lipun reunaa ja saanut itse leikattua lipun ääriviivoja myöten. Iltapäivällä kaikki oli saaneet lippunsa valmiiksi. Koulun rehtori tuli luokkaan aistimaan tunnelmaa ja innostui niin paljon, että koko ryhmä käskettiin koulun takapihalle ryhmäluvausta varten. Kuvailujen jälkeen annettiin viimeinen kirsikka. Olin tuonut Suomesta sisuja. Tarjottiin lapsille sisut. Heheee, ilmeet olivat kyllä aika hilpeyttä herättäviä. Myös luokan opettajan naama vääntyi kiemuralle. Rehtorikaan ei tainnut erityisemmin nauttia, mutta kumpikaan aikuisista ei kehdannut sylkeä sisua poiskaan. :D Onnistunut päivä oli!

Keskiviikkona oli vuorossa mun luokka, LKG eli 4-5-vuotiaat. Hetken ehdin ennakkoon jo kauhulla miettiä, minkähänlainen kaaos siitä mahtaa syntyä. UKG:ssa lapsia on 15, LKG:ssa melkein 30 ja luokkaan mahtuu myös muutama supertöhö lapsi. Pienen hetken pohdittuani totesin, että päivä menee niinkuin menee, turha sitä pelätä etukäteen. Vedettiin samalla konseptilla kuin isompien kanssa. Meidän suurena apuna oli Chandrika-opettaja, joka käänsi puhetta lapsille nepaliksi. Lapset olivat todella innoissaan ja jälleen Muumit ja erityisesti Angry Birds saavuttivat suosiota. Yhdellä pojalla oli Angry Birds-takki ja mainitsin huomioni ääneen. Eipä mennyt kauaakaan kun toiselta puolelta luokkaa kuului "mero jacket, mero jacket!!" Minun takki! Äänen suunnassa oli noussut seisomaan toinen poika, jolla oli myös Angry Birds-takki. Tottakai sekin piti huomioida. Toinen luokan opettajistakin oli kiinnostunut Angry Birds-asiasta. Esityksen jälkeen hän tuli tiedustelemaan, että onko meillä todella sellaisia lintuja Suomessa. Koska kuulin, että hän kysyi, onko Angry Birdsit todella Suomesta, vastasin pokkana, että joo, on. Opettajan silmät levisi ja innostuneena hän sitten kyseli, onko ne todella punaisia ja keltaisia ja sinisiä. Siinä vaiheessa ymmärsin, että nyt on menty himppasen metsään. Aij että mikä tilanne, kiusaus oli kova, mutta korjasin kuitenkin väärinkäsityksen paljastamalla, ettei meillä ihan oikeasti elä vihreitä possuja eikä erivärisiä ilkeitä lintuja. 

Askartelu oli hieman haasteellisempaa kuin isompien ryhmässä, mutta tilannetta helpotti hieman se, että meidän luokassa on kaksi opettajaa. Heistä molemmista oli suuri apu. Kurjaa on kuitenkin se, kun lapset leikkaavat itse tai värittävät tai melkein mitä vaan Art and craftia, täkäläiset opettajat viimeistelevät lasten tuotokset. Jos lipun reuna oli repaleinen tai leikkaus ei kulkenut reunaa pitkin, opettaja leikkasi sen uudestaan. No liput saatiin valmiiksi ja jälleen siirryttiin takapihalle valokuvaukseen. Mun luokassa ripustettiin vielä liput luokan kattoon koristamaan tämän viikon loppuun saakka. Onnistunut oli tänäkin päivä! Tähän oli hyvä päättää Suomipäivät. Torstaina ja perjantaina meillä onkin sitten muunlaista spesiaaliohjelmaa, kun koululla juhlitaan tulevaa Tihar-juhlaa.

Oivalluksia ja ostosreissuja.

Tänä aamuna heräsin 6.03. Äänimaailma heti aamusta oli tuttu ja turvallinen. Meidän kukko on laulanut enemmän tai vähemmän viimeisen puolentoista tunnin ajan, lentokoneita on lentänyt epäsäännöllisen tasaisesti tästä meidän päältä varmaan koko yön, koirat on käyneet vielä aamun viimeisiä keskustelujaan, unohtamatta tietenkään naapurin oksentajasetää. (Jep, lähes poikkeuksetta aamuun kuuluu yhden naapuruston sedän vatsantyhjennykseltä kuulostava aamurutiini. Miesraasu.). Viis viikkoa nukuin tulpat korvissa, mutta viikko sitten päätin niistä luopua. Oon todella yllättynyt siitä, että oon nukkunut ihan yhtä hyvin, pitkään ja sikeästi kuin joka yö korvatulpista luopumiseenkin asti.

Mennyt viikko on vierähtänyt hurjalla vauhdilla. Puolentoista viikon loman jälkeen ensimmäiset pari päivää tuntui todella rankoilta ja vaikeilta, erityisesti harkassa. Mutta keskiviikosta eteenpäin sain uutta intoa. Sen jälkeinen aika onkin ollut parasta! Keskiviikkona ja torstaina otin koulussa hyötykäyttöön ECEC:llä ensimmäisen harkkaviikon aikana askartelemani pelit. Iltapäivällä kun oli oppitunnit ja palikoilla rakentelun aika, otin yhden pienryhmän itselleni ja pelasin heidän kanssaan pelejä. Homma oli haastavaa, mutta palkitsevaa. Lapset eivät alkuun ymmärtäneet mistä oli kyse. Ohjeiden antaminen oli hieman haasteellista, kun en ole vieläkään oppinut puhumaan nepalia.. Nopeasti löysin kuitenkin muita keinoja ja sain lapset ymmärtämään mistä oli kyse. Sain nähdä kuinka lapset kokivat onnistumisia ja oivalluksia. Siinä hetkessä mulle tuli vahvasti tunne, että tässä mun kuuluu olla. Tässä hetkessä. Just nyt. Just näiden lasten kanssa. Kierrätin pienryhmiä luokassa, siten että kaikki ryhmät olivat vuorollaan mun kanssa. Suurin osa lapsista oli niin innoissaan, ettei malttanut pysyä housuissaan. Huikeita kokemuksia.

     Tässä on mun koko luokka.. :)

     Ja tässä osa mun hipuista.. :)

Viikkoon on mahtunut myös löytöjä. Ensimmäinen löydöistä on tumma leipä. Tästä löydöstä saan kiittää yhtä suomalaista opiskelijatoveria. Ah! Leipä ei ollut erityisen maukasta edes, mutta se oli tummaa. Joten se oli täydellistä. Kallista ku faan, mutta tummaa. Toinen löydöksistä on meidän kotitalon katto. Tällä viikolla oon kiivennyt joka päivä harkan jälkeen välipalalle katolle. Vuoria katsellen oon syönyt ja lukenut luvun olemisen arvoituksesta. Ja kokenut valtavia oivalluksia. Välillä oon saanut seuraa Johannasta, välillä oon nauttinut ihan itsekseni. 

Perjantaina Selja (suomalainen, joka opiskelee Diakissa ja on täällä harkassa, ihan kuten minäkin) tuli tutustumaan meidän harkkapaikkaan. Ihan hirveen kauaa ei ehitty mitään näkemään, koska perjantait on miellä lyhennettyjä työpäiviä. Syy on se, että perjantai-iltapäivisin meillä on viikottainen tapaaminen ECEC:llä meidän harkkaohjaajien kanssa. Se on ihan parasta, kun saa jakaa fiiliksiä, kertoa menneestä viikosta ja kuulla tulevista suunnitelmista. Tän viikon perjantaina saatiin harkkaohjelma loppuajaksi ja voin myöntää, etten paljon tyytyväisempi voisi enää olla. Innolla odotan!

Viikonloppu on ollut ihan huikea! Perjantaina lähdettiin harkkojen jälkeen kohti City Centre Mallia. En muista olenko kirjoittanut siitä aiemmin jo, mutta kyseessä on siis melko länsimainen, iso ja kiva ostoskeskus. Shoppailtiin Johannan ja Seljan kanssa vaikka mitä, erityisesti minä. Saa nähdä miten tuun saamaan kaiken Suomeen.. Indigolla meinaan ilman lisämaksua laukun painoraja on 15kg :D Lauantaina lähdettiin Johannan kanssa suht aikasin liikkeelle. Käveltiin ensin Vienna Bakeryyn aamupalalle. Siitä lähdettiin jälleen kohti City Centre Mallia.. Eilen nimittäin Puman kauppa oli sulkenut ovensa jo ennen kun kello oli kahdeksan (jonkun työntekijän mukaan kauppakeskus meni kiinni kahdeksalta tai ehkä puoli yhdeksältä) niin mulla jäi kengät ostamatta. 

Seikkailumielellä päätettiin Johannan kanssa "kalliin" taksin sijaan mennä julkisilla. Katsottiin kartasta, että Ratna Parkilta (johon meidän liikenneympyrältä kulkee bussi) on noin 2km kävely. Jess! Tultiin leipomoaamupalalta ison tien varteen, jota pitkin kaikki bussit kulkee. Totesin ääneen, että eiköhän me tästä tieltä joku bussi löydetä. Ennen kuin olin saanut lausetta edes loppuun kuulin kun jostain joku sisäänheittäjäpoika huusi "Ratna Park"! Huusin vielä varmistukseksi saman paikan nimen ja poika nyökkäsi, se oli meidän. Paku pysähtyi keskelle tietä, nappasi meidät kyytiin ja matka jatkui. Meillä kävi uskomaton tuuri. Samalla stopilla jäi kyydistä pois joku mies, joka oli istunut bussin etuosassa. (Etuosa on siis paras paikka istua, sillä siinä on vain kaksi paikkaa, eikä sinne saa laittaa enempää kuin kaksi ihmistä. Muuten bussi ängetään ääriään myöten täyteen ja sitten kiinni toisissa hikoillaan ja usein joku istuu puoliksi päällä tai nojaa suhun.) Nähtiin meidän tilaisuus ja syöksyttiin istumaan kuskin viereen. Matka taittui älyttömän mukavasti. 

Eksyttiin matkalla toiseenkin ostoskeskukseen. Sieltäkin tarttui jotain nukaan. Löydettiin kävellen City Centrelle ja hoidettiin vähän lisää shoppailuja. Ostosten jälkeen suunnattiin Kathmandu Durbar Squerille "kanapaikkaan" syömään. Selja liittyi siinä vaiheessa meidän seuraan. Kivaa oli jälleen, todella kivaa! Hitaalla kaavalla ja kaikessa rauhassa nautitun lounaan jälkeen käveltiin Thameliin ja jatkettiin kaupoissa kiertelyä. Treffattiin Flinkku ja sen porukat ja pari työkaveria, jotka oli lentäneet samana aamuna Kathmanduun. 

Illaksi tultiin kotikulmille, mentiin Retroon (Seljan ja noiden muiden siellä asuvien kantis) istumaan iltaa ja syömään. Samalla tehtiin täksi päiväksi (sunnuntaiksi) alustavia suunnitelmia, mutta kun tässä sängyssä vielä löykötellessä raotan verhoa, niin saa nähdä meneekö tää päivä mun osalta auringon ottamiseksi.. ;)

Täällä kaikki siis edelleen erittäin hyvin, toisaalta miten vois muuten ollakaan...

     ...varsinkaan kun maisemat kodin katolta on tän kaltaisia.

L O M A part 2

Keskiviikkona oli siirtymisen aika. Aamulla ihana Maija keitti meille molemmille aamupuuroa minivedenkeittimellään. Kello oli siis vähän vaille kuusi. Siitä oli hyvä lähteä eteenpäin. Hyvästeltiin Shanti Guest House ja sen henkilökunta ja suunnattiin nokat kohti seuraavaa etappia, Chitwania. Päästiin hyvin bussiasemalle ja löydettiin bussi. Tällä kertaa kaikilla oli ihan omat istuimet, mutta bussi oli pieni ja ahdas. Sen lisäksi seoli ääriään myöten täynnä. käytävällä seisoi ihmisiä, muiden muassa pienipaikallinen tyttö joka oli erittäin huonovointinen. Matkalla otettiinkin pitstop kadun varteen, tyttö kävi tyhjentämässä, ja reissu jatkui. Aurinko porotti ja taas mentiin monta tuntia. Kaikesta huolimatta matka oli yllättävän kivuton ja päästiin Chitwaniin. Siellä meitä oli vastassa seuraavan hotellin henkilökunnan edustaja ja jeeppikuljetus hotellille. 

Hotelli oli viihtyisä ja henkilökunta ystävällistä. Mukaan seurueeseemme liittyi vielä Liisi ja Eve. Tervetuliaislimujen jälkeen päästiin asettautumaan huoneisiin. Taas oli pientä ongelmaa. :D Yksi huone puuttui kokonaan, joten Selja ja Eve saivat huoneen ekaksi yöksi naapurihotellista.. Elinan ja Alexin huone oli märkä ja homeinen, Flinkun ja Johannan vessa ei vetänyt.. (Meidänkään huoneessa ei tainnut kaikki olla ihan kunnossa. Sain mukaani jonkun kivan allergiaihottuman.) Lopulta kaikille löytyi kelpohuoneet ja päästiin syömään. Chitwanin ajalle oltiin siis ostettu "valmispaketti" johon kuului majoitus, ohjelma ja kolme ateriaa päivässä.

Ohjelmaa oli kolmena päivänä ja koska ensimmäiseksi ohjelmapäiväksi laskettiin jo saapumispäivä, oli meillä aika tiivis aikataulu. Kaksi kokonaista päivää ja lukuisia ohjelmanumeroita. Ensimmäisen illan ohjelmana oli kylävierailu ja auringonlaskun ihailu läheiseltä rannalta. Ilta-auringon ihailun lisäksi paikalle oli saapunut myös kaksi paikallista norsujenkouluttajaa pesemään suojattejaan. Oli kuulema ollut tosi hyvä ilta. Itse en siis ollut paikalla, koska juuri ennen lähtöä mulle iski tosi heikko olo ja päätin skipata vierailun, vedin parin tunnin päikkärit ja se oli kyllä ihan oikea ratkaisu. Illalla jaksoi taas paremmin.

Pariin seuraavaan päivään mahtui paljon. Ohjelmassa oli norsuajelu "viidakossa", jeeppiajelu viidakossa, paikallisten kultturelli tanssi-ilta, kanoottiretki krokotiilijoessa, norsujen kylpyhetki, viidakkokävely ja tietysti ruokaa. Järjestetyn ohjelman lisäksi tutustuttiin itsenäisesti kylän alueeseen, shoppailtiin ja nautittiin auringosta. Viimeisen illan kunniaksi käytiin istumassa iltaa koko porukan voimin. Ihan ei mennyt kaikki putkeen sielläkään ravintolassa, mutta mukavaa oli kuitenkin. :) 

Lauantaiaamuna käytiin aamupalalla ja pakattiin viimeiset tavarat. Oltiin bussiasemalla hyvissäajoin. Jätettiin hyvästit meidän oppaalle (hotellin henkilökuntaan kuuluva mies (sama joka haki meidät bussiasemalta kun tultiin), joka oli meidän kanssa kaikissa ohjelmanumeroissa ja hoiti käytännön infot ja muut koko meidän Chitwanin loman ajan.) ja suunnistettiin bussiin. 

Matka oli jälleen melko pitkä ja vähän uuvuttava. Pysähdyttiin 25min lounastauolla, mutta muuten ajettiin yhtäsoittoa, ainakin melkein. Ruuhka check, kuumuus check, kuoppainen tie, check, oksentava lapsi check! Päästiin kuitenkin vihdoin ja viimein 'kotiin'!! Vastassa oli meidän host mama (tosin hieman yllättyneenä, koska se luuli, että tullaan vasta seuraavana päivänä takaisin). Se nainen ei siihen paikkaan pysähtynyt, vaan lähti touhottamaan. Eikä aikaakaan kun meitä jo huudettiin alas teelle.  Kävin viikon tuon jälkeen lämpimässä suihkussa ja puin villasukat ja paksun hupparin päälle. Alhaalla odotti lämmin maitotee ja kananmunariisiä. Voiko ihminen enää onnellisemmaksi tulla?? Ei. Tai no ehkä ihan vähän, mutta siinä oli aika hyvä.

Loppuilta oli väsymyksentäyteinen eikä kulkenut ihan suunnitelmien mukaan. Lopputulema oli kuitenkin se, että saatiin vihdoin shoppailut intialaisen lentoyhtiön nettikaupassa valmiiksi, tein superhyvää puuroa, asiat kääntyi parhain päin ja hymy täytti mielen.

P.S. Lauantaina tuli täyteen tasan kuukausi siitä, kun tultiin tänne. 

L O M A part 1

Tämän loman teema on ollut yllätykset. Ihan tosi isolla Y:llä.

Perjantaina siis alkoi pitkään odotettu LOMA. Tai vika työpäivä oli oikeastaan jo torstaina, mutta perjantai oli ensimmäinen vapaapäivä. Lähdettiin perjantaiaamuna klo 5.45 metsästämään bussiasemaa, josta meidän bussi lähtisi 7.30 kohti Pokharaa. Oltiin siis maanantaina käyty matkatoimistosta hakemassa lomallemme täytteeksi yhteisreissu Pokharaan ja Chitwaniin, "eikä maksanu ku ykstoist tonnii". Selvennykseksi, Pokhara on pienempi kaupunki Kathmandusta noin 5 tunnin ajomatkan päässä. Chitwan on enemmän viidakkoinen, luonnonpuistoalue saman matkan päässä Kathmandusta, mutta eri suuntaan kuin Pokhara. Reissuun meitä oli lähdössä meidän laamajengin lisäksi muitakin suomalaisia.. Kathmandusta Pokharaan 7, Pokharassa seuraan liittyi kaksi ja Chitwanissa liittyy kaksi lisää.

Perjantaiaamu alkoi todella leppoisasti, kun heräsin koomastani klo 5.24 siihen, että Johanna tuli varmistamaan että oon herännyt.. Mun oli tarkoitus herätä siis 4.20.. Yhtään ei tullut kiire. Viimeiset tavarat rinkkaan ja puolijuoksua taksille. Aikamoinen raivolähtö oli kyllä. Löydettiin bussiasema ja pienen kohelluksen jälkeen oikea bussi. Meitä odotti reissun ensimmäinen yllätys. Bussi oli tasoltaan jopa kotoisan suomalainen. Isohko turistibussi, tuulettimineen päivineen. Se ei varsinaisesti ollut se yllätys.. Vaan se, että neljälle meistä oli järjestetty paikat kuljettajan kanssa bussin etuosaan erilliseen kabinettiin.. :D Siellä me istuttiin, kolme sivupenkillä ja yksi vaihdekeppipöydällä. Hieman meinas olla kireyttä aistittavissa tästä järjestelystä. Päästiin kuitenkin matkaan, tosin turha varmaan edes mainita, mutta ei me kyllä aikataulussa lähdetty.. Mutta se nyt on täällä enemmänku normaalia.

Päivä oli kuuma, ja ruuhka oli aika kova. Monet muutkin olivat lähteneet viettämään lomaa Kathmandun ulkopuolelle. Ja tämäkun sattuu olemaan ainoa väylä lännen suuntaan, sai taas ilolla todistaa Nepalin liikennekulttuurin hienoutta. Mieletöntä. Oli siinä kylä viihdettä kerrakseen. Dashainin kunniaksi uhrattavia vuohia näkyi matkalla useita satoja.. Monet kuljettivat kaviokkaita autojensa katoilla, mutta edelleen harmittaa, etten saanut ikuistettua vastaantulevia turistibusseja, joiden sisällä penekillä istua pönötti vuohia. :D Matka oli kaikkineen upea, maisemat oli älyttömiä. Aivan huikeeta. Ei löydy sanaa. Eikä kuvatkaan riitä.

Matka vähän venyi, mutta 8,5 tunnin matkan jälkeen saavuttiin vihdoin Pokharaan. Saatiin kyyti suoraan Guest Houselle, jossa tultaisiin asumaan keskiviikkoon asti. Palvelu oli ystävällistä, mutta huoneiden taso aiheutti hilpeyttä, koska jokaisesta löytyi jotain pientä (tai vähän isompaa) puutetta tai ei-toivottuja yllätyksiä. Ensimmäisessä huoneessa ei ollut vikaa, mutta siihen tulikin joku muu. Toisen huoneen sängystä ja patjan alta löytyi jonkun eläimen kakkaa, nam. Kolmas huone oli ehdottomasti paras. Sijainti oli erittäin hyvä, huone oli siisti ja oltiin todella tyytyväisiä vaihdosta. Kunnes.. Oltiin koko päivä oltu pyörimässä kylillä, syöty illallista pitkän kaavan mukaan ja nautittu loman alkamisesta. Päästiin Maijan kanssa meidän huoneeseen ja aijettä ku meitä odotti melkoinen yllätys. Meidän kylppäri oli sisustettu uudestaan. Oli fengshuit kohdillaan. Kumpikaan miestä ei ollut ehtinyt käyttää vessaa, mutta ilmeisesti putkistossa oli jotain häikkää ja pönttö oli tulvinut yli. Pahasti. Mukanaan joidenkin (monien) muiden asukkaiden tuotokset. Sisustettuna pitkin meidän lattiaa ja pönttöä. Tilanne oli niin epätodellinen, että molemmat meistä räjähti nauramaan eikä sinä iltana muuta enää voitu tehdäkään. Huudettiin Flinkkukin katsomaan tilannetta. Naurettiin kaikki kolme vedet silmissä parvekkeella kakkajutulle sillä välin kun Guest Housen henkilökuntaan kuuluva mies tyhjenteli tilanteesta aiheutunutta tukosta. Meidän naapurihuoneessa oli sama tilanne, nuoripari siellä oli saapunut Nepaliin 3 tuntia aiemmin, todettiin vaan että ei muuta kun tervetuloa. :D Hauskaa meillä oli ja melkoinen näky. Säästän kuitenkin kuvalta tällä kertaa.

Päiviin on mahtunut ihan oikeaakin aktiviteettia. Käytiin joku ilta vuokraamassa veneet ja mentiin järvelle melomaan tunniksi. Se oli kyllä lepposaa. Flinkku oli varautunut asiaan kuuluvin eväin ja sää oli otollinen. Hieno hetki! Tässä muutamia otoksia järveltä.

Parasta on mun mielestä ehdottomasti ollut sunnuntaiaamuyö. Herätettiin aikaisin ja 4.15 lähdettiin kohti näköalatasannetta. Aamu oli aivan pilkkopimeä kun kavuttiin vuoren rinnettä ylös. Olin nukkunut edellisenä yönä melko vähän, mutta olin aivan pähkinöinä kiipeemisestä, seikkailun tuntua. Vihdoin päästiin perille, kello näytti viittä. Taivas oli edelleen tähtiä lukuunottamatta aivan musta. Asetuttiin kaikki aloillemme ja ryhdyttiin odottamaan auringonnousua. Löysin täydellisen paikan katseluun, kaivoin Fazerin taloussukkaalevyn repun uumenista ja se teki hetkestä lähes täydellisen. Juuri ennen h-hetkeä paikalle saapui levoton lauma nepalilaisia tai intialaisia. Kyseessä oli varmaan joku suku tai vastaava. Paljon lapsia ja eri-ikäisiä aikuisia. Miten ihmisjoukosta voikin lähteä niin paljon ääntä. Mulla meinasi palaa hermo. Kehotin ystävällisesti, vähemmän ystävällisesti ja vähän rumasti jospa olisivat voineet olla hiljaa. Tulos oli nolla. Luovutin. Lisää ihmisiä alkoi hiljalleen valua paikalle, ja yhtäkkiä porukkaa oli todella paljon. Hetki oli kyllä huikea. 

Auringonnoususta siirryttiin hiljaksiin aamupalan kautta rinnettä alas. Tarkoituksena oli paraglidata eli varjoliitää takaisin alas. Odoteltiin reilu 3 tuntia, katseltiin kuin hyppääjä toisensa perään lähti juoksemaan kohti kielekkeen reunaa. Fiuuuuuu! Sinne ne meni. Odotettiin ja odotettiin ja loppujen lopuksi yllättyyyys, saatiin tieto, ettei meidän lento tulisi onnistumaan tänään. Tuuli oli liian heikko, eivätkä sääolosuhteet muutenkaan olleet meidän puolella. Turvallisuussyihin vedoten meidän firma perui lentonsa ja palautti rahat. Eikun bussilla takaisin alas.. Harmitti kyllä aika paljon, mutta näin sen piti mennä. Ehkä vielä joku toinen päivä! 

Tänään ja eilen on satanut kaatamalla. Joten paraglidaus on jäänyt toistaiseksi vain haaveeksi. Jussi on ollut kipeenä ja mä oon myös ollut vähän puolikuntoisena, mutta nautittu on silti. Käytiin testaamassa "Pokharan paras rokkibaari" BusyBee. :D Ihan mielenkiintoinen meininki. Paikalla oli livebändi ja tunnelma oli kohdillaan. Vaikka rokkia siellä ei kyllä juurikaan soitettu. Ilta oli onnistunut ja pitkän päivän jälkeen maistoi uni. Pokharassa ollaan vielä tämä päivä. Huomenna aamusta aikaisin siirrytään Chitwaniin.