Kolme kulmaa Nepalista.

Ennen elokuuta en ollut uhrannut juurikaan ajatuksia tulevaa syksyä kohtaan. Mitä harjoittelu toisi mukanaan? Mitä minun tulisi tietää? Kuinka valmistautua? Lähestulkoon ainoa asia, jonka olin ennen elokuun alkua hoitanut kuntoon oli rokotukset. Minulla oli ennestään jo aika kattava sarja erilaisia rokotteita, mutta niistä ei juuri iloa ollut, sillä ainoa mitä Hepatiittirokotteen lisäksi tarvitsin oli Japanin aivotulehdus-piikki. Visa vinkui, oli meinaan melkolailla litrahintaa kyseisellä litkulla, mutta eipähän tarvitse murehtia jos ja kun ötökät syö. Ja jälleen yksi asia vähemmän to do-listalla. 

Loppukesästä alkoi sitten enemmänkin henkinen valistautuminen ja itse Nepaliin ja sen kulttuuriin tutustuminen. En tiennyt Nepalista maana kovinkaan paljoa vielä elokuun alussa, kulttuurista vielä vähemmän. Täytyy kyllä sanoa, että mulla on käynyt uskomaton tuuri erityisesti siinä suhteessa, että tunnen ja olen tutustunut ihmisiin, jotka tietää. Elo-syyskuun aikana, olen oppinut Nepalista hurjan paljon. Ja hetki hetkeltä innostun tulevasta kolmesta kuuaudesta enemmän ja enemmän. 

Kivointa on se, että oon saanut jutella kolmen Nepalissa aikaa viettäneen tyypin kanssa ja jokaisen näkökulma on ollut erilainen. Yksi avarsi mulle elämää Nepalissa opiskelijan silmin, kertoi tulevasta harkkapaikasta ja listasi asioita mitä tulisi ottaa huomioon erityisesti nuorena naisena. Toinen sai syttymään mun sisällä poltteen kertomalla upeita juttuja trekkaamisesta vuorilla, seikkailuista mitä Nepalissa voi kokea ja listasi parhaita paikkoja, missä kannattaa käydä. Tänään tuli kolmas näkökulma, kun tapasin naisen, joka on ollut 35 vuotta Nepalissa mm. tekemässä lähetystyötä. Ja jokaisella kerralla on keskustelun lomassa syöty nepalilaista ruokaa!  

Kyllä mulla alkaa pikkuhiljaa olla sellanen olo, että oon valmis. Tai ainakin niin valmis kun tarvitsee olla. Kyllä mä pärjään. Mä en oo yksin. Mulla on turvana meidän laamajengi. Ja meillä on turvana Daddy.