ECEC

"Still alive!" Se on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen ensimmäisestä Nepalissa vietetystä viikosta. Viikko sitten torstaina saavuttiin aamulla Katmanduun, perjantaina mentiin heti tutustumaan harkkapaikkaan. Mun ja Jussin harkkapaikkana on virallisesti ECEC, eli Early Childhood Education Centre. ECEC on lyhykäisyydessään paikallinen koulutuskeskus, joka järjestää koulutusta paikallisille aikuisille, jotka ovat opettajia tai kiinnostuneita opettajan ammatista. ECEC on vasta nuori instituutio, mutta se on saanut aikaan jo todella paljon hyvää Nepalissa. Nepalin koulusysteemi on pyllystä. Opetus painottuu todella vahvasti kirjoittamisen ja lukemisen opetteluun. 30-40 eri ikäistä lasta saattaa istua pienessä luokassa ja lausua monta tuntia päivässä kirjaimia ja numeroita opettajan perässä tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa vihkojen täydeltä kirjaimia joita opettaja kirjoittaa taululle. ECEC:n koulutuksen ydinajatus on, että lapsia tulisi opettaa leikin kautta. Meillä Suomessa se on aika itsestäänselvää kaikissa päiväkodeissa, esikouluissa ja lapsiperheiden kotona. Mutta täällä ei. ECEC on aloittanut n. 10 vuotta sitten vaativan työn tämän ongelman parissa. Paljon ECEC on saanut aikaan, mutta vielä miljoona kertaa enemmän on työtä edessä. 

Muutama kuva joka-aamuisesta matkasta ECEC:lle..

Jotta saisimme mahdollisimman hyvän kuvan koulutuksen ja opetuksen tilanteesta ja tasosta ja ymmärtäisimme koulutuksen käytäntöjä paremmin, osallistuimme ECEC:n viikon mittaiselle intensiivikurssille. Kurssilla oli 7 paikallista naista ja me. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja opin Nepalin koulusysteemistä valtavan paljon. Samalla saimme tutustua Nepalin kulttuuriin niin ihmisten kuin tapojenkin kautta. Viikko oli rankka, päivät olivat pitkiä ja kotitehtäviä oli todella paljon. Siihen kun lisää vielä kropassa edelleen vähän painavan matkaväsymyksen, energiavajeen joka aiheutuu kaikesta uudesta ja erilaisesta täällä on 'Still alive' todella osuva kuvaus ensimmäisestä harkkaviikosta.

     Meidän yks opettaja, joka on pelottavan paljon Jackie Chanin näkönen..

     Tässä meidän ryhmä ja yks opettaja lisää.

Viikkoon mahtui mm. luentoa lapsen kehityksestä, muovailuvahan ja maalien tekemistä, lotto-pelin opettelua, koti- ja kauppaleikkejä ja nukketeatteriakin. Luentoja oli toki paljon enemmän, ja ihmettelen suuresti, miten yhteen viikkoon oli saatu ängettyä niin paljon ja monipuolisesti asiaa. Eniten hilpeyttä ja myöhemmin myös lievää turhautumista aiheutti meidän "kotitehtävät".. Saatiin älyttömän paljon materiaaleja, joita voi hyödyntää opetuksessa, mutta meidän piti askarrella kaikki itse. Ensin värittää, sitten liimata, sitten "laminoida" ja lopuksi leikata. Ja kaikki piti palauttaa keskiviikkona arvioitavaksi. Ihan vinkkinä seuraavien vuosien opiskelijoille: pakatkaa mukaan kontaktimuovia.. :D (täällä nimittäin laminointi tehdään teippirullalla. Hieman on haastavampaa..) Teippailtiin Jussin kanssa niitä hiton muistipelikortteja ja muita kuvakortteja tiistain ja keskiviikon välisenä yönä johonkin 2 asti. :D 

     "Väritykset ovat hyvät, hienoa työtä. Laminointiin voisit keskittyä hieman enemmän.." :DD

Kaiken kaikkiaan ECEC vaikuttaa tosi jees paikalta. Oon kuitenkin sitä mieltä, että LTO-pätevyyttä opiskelevat sais sieltä vielä enemmän irti kuin me, mutta en valita! Harkkaohjaajat on ihan supertyyppejä. Tosi huolehtiva ja ihania ihmisiä, niinkuin monet muutkin paikalliset. ECEC:llä on työntekijöitä myös muualtamaailmalta, esimerkiksi muutama hollantilainen nainen. Lähes kaikki ECEC:llä puhuu sujuvasti englantia, mikä tekee kommunikoinnista äärimmäisen helppoa. Sekun ei täällä ole itsestäänselvyys. Vaikeinta on, että vaikka täkäläiset eivät ymmärtäisi sanaakaan englantia, monet vain hymyilevät ja nyökyttelevät innoissaan. 

     Tässä meidän kurssilaiset pitkän viikon jälkeen todistukset kädessä!

Oon kyl edelleen välillä häkeltynyt nepalilaisten ihmisten vieraanvaraisuudesta, ystävällisyydestä ja pyyteettömästä halusta auttaa. Yhtenä esimerkkinä tästä eka harkkapäivä ja lounastauko. Minä ja Jussi täysiä turisteina, hirvee nälkä ja palloiltiin et mihin lähdetään syömään, 30min aikaa. Ennen kuin saatiin päätöstä aikaseksi kaks tyttöä tarjoutu jakamaan omasta lounastaan meille. Hetken harkinnan jälkeen otettiin kohteliaisuus vastaan ja mentiin kattoterassille tutkimaan mitä lounas piti sisällään. Tytöt oli pyytäny meidän lisäksi mukaan vielä yhden kurssilaisen eli meitä oli yhteensä viisi. Tytöillä oli neljä lettua ja puolikas pussi tomaattinaksuja. Olin äärimmäisen otettu, että pienen pienestä määrästä, tytöt jakoivat eväitä meille, kahdelle ventovieraalle ulkomaalaiselle. Monikohan Suomessa olis toiminut samoin, olisinko itekään?  

     Tässä eväät ja lounastaukolaiset.

     Loppuviikosta osattiin ottaa jo omat eväät mukaan.. 

Näin on ensimmäinen harkkaviikko paketoituina, saa nähdä mitä ens viikko tuo. Saa nähdä. Life is good.