sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Koti on nyt täällä. Kai.

Jep. Elämä täällä on aika erilaista, kuin Suomessa. 

Ensimmäisenä liikenne. Autot ajelee aika kovaa ja vähän millä "kaistalla" nyt vaan sattuu olemaan tilaa (oli se oma, naapurin tai vastaantulijoiden, ei väliä). Autojen seassa liikkuu kulkukoiria, jalankulkijoita, polkupyöräilijöitä, moottoripyöräilijöitä ja kaikenmaailman muita kulkuneuvoviritelmiä. Ja kaikki haluaa eri suuntaan yhtäaikaa, tuloksena on melkoinen kaaos. Meteli on melkoinen kun kaikki tööttää, kukaan ei väistä ja sen takia välillä seistään paikallaan jopa 10min, eikä kukaan liiku.



Myös "kierrätys" tai ylipäätään roskien käsittely on erikoista täällä. Paikalliset tuntuvat tietävän ne oikeat kadunkulmat ja kuopat mihin roskia kuuluu jättää. Hajuun alkaa hiljalleen tottua, mutta ilta-aikaan roskia tonkivat lehmät keskellä Kathmandun katua oli vähän shokki. :D

Monet muutkin asiat täällä tehdään vähän sinne päin -asenteella. Siitä syystä yllätyttiin aika paljon, kun mentiin hakemaan meille prepaid-liittymiä. Suomessa käyt hakemassa Ärrältä ja kukaan kysele mitään, ehkä tsägällä kuinka monella eurolla laitetaan. Täällä meiltä kysyttiin kopiot sekä passista että viisumista, passikuva (jossa näkyy molemmat korvat), isän koko nimi, isoisän koko nimi, kolme allekirjoitusta ja sormenjäljet. Ja kyseessä todella vain prepaid-liittymä. :D No saatiin kuitenkin liittymät.
 


Perjantaina illalla oltiin vähän kotoisemmissa tunnelmissa kun käytiin Suomen suurlähetystössä turvallisuusbriiffissä ja saunomassa. Oli kiva nähdä kaikkia muita Nepalissa harkassa olevia suomalaisia.
  


Lauantai oli vapaapäivä ja käytiin silloin melkein kaikkien suomalaisten ja Anupin (paikallinen kaveri, joka opiskelee Suomessa, Diakissa ja on myös harjoittelussa nyt Nepalissa) kanssa tutustumassa Kathmandun keskustaan ja Thameliin. Siitä reissusta lisää vaikka huomenna.

Ollaan nyt tutustuttu paikallisiin ruokiin ja vähän meidän kotikulmiin. Nyt istutaan iltaa meidän kattoterassilla ja tarkkaillaan seinässä iltapalaa saalistavia liskoja. Hijalleen alkaa tuntua kotoisalta tää. Life is good. 

       Tässä iltanäkymät meidän kattoterassilta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti