ECEC

"Still alive!" Se on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen ensimmäisestä Nepalissa vietetystä viikosta. Viikko sitten torstaina saavuttiin aamulla Katmanduun, perjantaina mentiin heti tutustumaan harkkapaikkaan. Mun ja Jussin harkkapaikkana on virallisesti ECEC, eli Early Childhood Education Centre. ECEC on lyhykäisyydessään paikallinen koulutuskeskus, joka järjestää koulutusta paikallisille aikuisille, jotka ovat opettajia tai kiinnostuneita opettajan ammatista. ECEC on vasta nuori instituutio, mutta se on saanut aikaan jo todella paljon hyvää Nepalissa. Nepalin koulusysteemi on pyllystä. Opetus painottuu todella vahvasti kirjoittamisen ja lukemisen opetteluun. 30-40 eri ikäistä lasta saattaa istua pienessä luokassa ja lausua monta tuntia päivässä kirjaimia ja numeroita opettajan perässä tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa vihkojen täydeltä kirjaimia joita opettaja kirjoittaa taululle. ECEC:n koulutuksen ydinajatus on, että lapsia tulisi opettaa leikin kautta. Meillä Suomessa se on aika itsestäänselvää kaikissa päiväkodeissa, esikouluissa ja lapsiperheiden kotona. Mutta täällä ei. ECEC on aloittanut n. 10 vuotta sitten vaativan työn tämän ongelman parissa. Paljon ECEC on saanut aikaan, mutta vielä miljoona kertaa enemmän on työtä edessä. 

Muutama kuva joka-aamuisesta matkasta ECEC:lle..

Jotta saisimme mahdollisimman hyvän kuvan koulutuksen ja opetuksen tilanteesta ja tasosta ja ymmärtäisimme koulutuksen käytäntöjä paremmin, osallistuimme ECEC:n viikon mittaiselle intensiivikurssille. Kurssilla oli 7 paikallista naista ja me. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja opin Nepalin koulusysteemistä valtavan paljon. Samalla saimme tutustua Nepalin kulttuuriin niin ihmisten kuin tapojenkin kautta. Viikko oli rankka, päivät olivat pitkiä ja kotitehtäviä oli todella paljon. Siihen kun lisää vielä kropassa edelleen vähän painavan matkaväsymyksen, energiavajeen joka aiheutuu kaikesta uudesta ja erilaisesta täällä on 'Still alive' todella osuva kuvaus ensimmäisestä harkkaviikosta.

     Meidän yks opettaja, joka on pelottavan paljon Jackie Chanin näkönen..

     Tässä meidän ryhmä ja yks opettaja lisää.

Viikkoon mahtui mm. luentoa lapsen kehityksestä, muovailuvahan ja maalien tekemistä, lotto-pelin opettelua, koti- ja kauppaleikkejä ja nukketeatteriakin. Luentoja oli toki paljon enemmän, ja ihmettelen suuresti, miten yhteen viikkoon oli saatu ängettyä niin paljon ja monipuolisesti asiaa. Eniten hilpeyttä ja myöhemmin myös lievää turhautumista aiheutti meidän "kotitehtävät".. Saatiin älyttömän paljon materiaaleja, joita voi hyödyntää opetuksessa, mutta meidän piti askarrella kaikki itse. Ensin värittää, sitten liimata, sitten "laminoida" ja lopuksi leikata. Ja kaikki piti palauttaa keskiviikkona arvioitavaksi. Ihan vinkkinä seuraavien vuosien opiskelijoille: pakatkaa mukaan kontaktimuovia.. :D (täällä nimittäin laminointi tehdään teippirullalla. Hieman on haastavampaa..) Teippailtiin Jussin kanssa niitä hiton muistipelikortteja ja muita kuvakortteja tiistain ja keskiviikon välisenä yönä johonkin 2 asti. :D 

     "Väritykset ovat hyvät, hienoa työtä. Laminointiin voisit keskittyä hieman enemmän.." :DD

Kaiken kaikkiaan ECEC vaikuttaa tosi jees paikalta. Oon kuitenkin sitä mieltä, että LTO-pätevyyttä opiskelevat sais sieltä vielä enemmän irti kuin me, mutta en valita! Harkkaohjaajat on ihan supertyyppejä. Tosi huolehtiva ja ihania ihmisiä, niinkuin monet muutkin paikalliset. ECEC:llä on työntekijöitä myös muualtamaailmalta, esimerkiksi muutama hollantilainen nainen. Lähes kaikki ECEC:llä puhuu sujuvasti englantia, mikä tekee kommunikoinnista äärimmäisen helppoa. Sekun ei täällä ole itsestäänselvyys. Vaikeinta on, että vaikka täkäläiset eivät ymmärtäisi sanaakaan englantia, monet vain hymyilevät ja nyökyttelevät innoissaan. 

     Tässä meidän kurssilaiset pitkän viikon jälkeen todistukset kädessä!

Oon kyl edelleen välillä häkeltynyt nepalilaisten ihmisten vieraanvaraisuudesta, ystävällisyydestä ja pyyteettömästä halusta auttaa. Yhtenä esimerkkinä tästä eka harkkapäivä ja lounastauko. Minä ja Jussi täysiä turisteina, hirvee nälkä ja palloiltiin et mihin lähdetään syömään, 30min aikaa. Ennen kuin saatiin päätöstä aikaseksi kaks tyttöä tarjoutu jakamaan omasta lounastaan meille. Hetken harkinnan jälkeen otettiin kohteliaisuus vastaan ja mentiin kattoterassille tutkimaan mitä lounas piti sisällään. Tytöt oli pyytäny meidän lisäksi mukaan vielä yhden kurssilaisen eli meitä oli yhteensä viisi. Tytöillä oli neljä lettua ja puolikas pussi tomaattinaksuja. Olin äärimmäisen otettu, että pienen pienestä määrästä, tytöt jakoivat eväitä meille, kahdelle ventovieraalle ulkomaalaiselle. Monikohan Suomessa olis toiminut samoin, olisinko itekään?  

     Tässä eväät ja lounastaukolaiset.

     Loppuviikosta osattiin ottaa jo omat eväät mukaan.. 

Näin on ensimmäinen harkkaviikko paketoituina, saa nähdä mitä ens viikko tuo. Saa nähdä. Life is good. 

Turistina Thamelissa.

Viikko on kohta vierähtänyt tällä puolen maapalloa. Jotenkin tosi outoa ajatella, että tasan viikko sitten olin kotona, vihdoin sullonut vikat tavarat rinkkaan ja reilun tunnin päästä olin lähdössä kentälle. Menneen viikon aikana on tapahtunut niin paljon, etten meinaa pysyä perässä. Energiaa palaa ihan toisella tavalla kun kaikki on vielä niin uutta ja tosi erilaista kuin kotona. 

Viime viikon lauantaina olimme vapaapäivän kunniaksi tutustumassa Kathmandun keskustaan ja Thameliin. Thamel on aika ruuhkaisa kaupunki, joka on enemmän turistien suosiossa kuin esim Lalitpur, jossa me asutaan.

Perjantaina siis sovittiin suurlähetystössä muiden suomalaisten kanssa, että nähtäisiin seuraavana päivänä jollain kokoonpanolla. Ja näin myös tapahtui. Kaksi tyttöä jotka harkkaa maalla, tuli viikonlopuksi meidän Guest Houseen, eli meitä oli yhteensä kahdeksan lähdössä meidän kulmilta. Muut neljä oli kulkenu paikallisella bussilla ennnenkin mutta meille se oli neitsytmatka. Yllätyin isosti kun se ei ollut yhtään niin hikistä touhua kuin olin kuvitellut. Bussi täällä on yleensä siis vaan isompi auto, ja sen tunnistaa kyydissä matkustavasta rahastajapojasta, joka huutelee määränpäätä mihin bussi on menossa. 

      Bussipysäkki

Matka oli ohi ehkä 10 minuuttia ja meni joutuisasti. Liikenne on kyllä edelleen aika crazy, mutta paikalliset kuskit on aika tottuneen oloisia sen kaiken kaaoksen keskellä selviytymiseen. Perillä iski todellisuus. Jos oli kuvitellut että Lalitpurissa on saasteista kadulla, niin huhhhuh. Treffattiin samantien meidän "turistiopas" ja sen tyttöystävä. Anup on siis paikallinen jamppa, joka opiskelee nykyisin Suomessa Diakissa ja on nyt myös harkassa täällä. Anup osas viedä meidät oikeisiin paikkoihin ja kerto meille kaikenlaisia juttuja Karhmandusta, koko Nepalista ja erinäisistä temppeleistä ja uskonnollisista rituaaleista. Oli ihan mielenkiintoista settiä, kuumuus ja matkaväsymys vaan vei ajatukset usein jonnekin muualle. Välillä olin kyl niin nolo turisti et ei mitään rajaa. 

                                         

        Poliisikuva poliisiystävälle ja kaikille muille.

Käytiin lounaalla jonkun torin laidalla, korkeassa talossa sijaitsevassa kattokahvilassa. Sieltä oli melko hyvät maisemat ja ruokakin oli hyvää. Turistikierroksen jälkeen päätettiin kävellä Thameliin. Se on siis Nepalin niinkutsuttu turistirysä. Matka meni kuin siivillä, jutellessa hyvässä seurassa. Pysähdyttiin matkalla ostamaan pussihousuja. Tngittiin ja tingittiin. Hyvään hintaan sain kolmet housut, jes!

Thamelissa pyörittiin siellä sun täällä ja istuttiin kahvilassa koko porukka. Illan paras osuus oli ehdottomasti kun mentiin porukalla paikalliseen Irkkubaariin. Siellä oli hyvää livemusaa, hyvää ruokaa ja hyvää kaljaa. Unohtamatta tietenkään seuraa. Siellä oli hyvä. Vähän meinas ajatukset vaeltaa taas Suomeen, vaikka kaikki oli tosi hyvää. Livebändi oli hullun hyvä. Paikallisia poikia, jotka veti covereita tutuista hiteistä. Listalla oli mm. Coldplayta ja Audioslavea. Kotiin (eli Guest Houseen) tultiin kuitenkin ajoissa ja kiltisti nukkumaan. Seuraavana päivänä piti olla freesinä ekaa päivää harjoittelussa. Harkassa lisää myöhemmin. Täällä on kyl hassua kun tulee pimeä niin äkkiä ja niin aikasin. Kuuden jälkeen sammuu aurinko, melkein ku katkasimesta joku kääntäis. Pienen hetken siinä välissä taivas on oranssi tai pinkki.

Vapaapäivä oli erittäin onnistunut ja oli kiva olla porukalla. Uusia tuttuja, uusia juttuja ja uusia paikkoja. Me likes! Nepal on hyvä!

   

Koti on nyt täällä. Kai.

Jep. Elämä täällä on aika erilaista, kuin Suomessa. 

Ensimmäisenä liikenne. Autot ajelee aika kovaa ja vähän millä "kaistalla" nyt vaan sattuu olemaan tilaa (oli se oma, naapurin tai vastaantulijoiden, ei väliä). Autojen seassa liikkuu kulkukoiria, jalankulkijoita, polkupyöräilijöitä, moottoripyöräilijöitä ja kaikenmaailman muita kulkuneuvoviritelmiä. Ja kaikki haluaa eri suuntaan yhtäaikaa, tuloksena on melkoinen kaaos. Meteli on melkoinen kun kaikki tööttää, kukaan ei väistä ja sen takia välillä seistään paikallaan jopa 10min, eikä kukaan liiku.

Myös "kierrätys" tai ylipäätään roskien käsittely on erikoista täällä. Paikalliset tuntuvat tietävän ne oikeat kadunkulmat ja kuopat mihin roskia kuuluu jättää. Hajuun alkaa hiljalleen tottua, mutta ilta-aikaan roskia tonkivat lehmät keskellä Kathmandun katua oli vähän shokki. :D

Monet muutkin asiat täällä tehdään vähän sinne päin -asenteella. Siitä syystä yllätyttiin aika paljon, kun mentiin hakemaan meille prepaid-liittymiä. Suomessa käyt hakemassa Ärrältä ja kukaan kysele mitään, ehkä tsägällä kuinka monella eurolla laitetaan. Täällä meiltä kysyttiin kopiot sekä passista että viisumista, passikuva (jossa näkyy molemmat korvat), isän koko nimi, isoisän koko nimi, kolme allekirjoitusta ja sormenjäljet. Ja kyseessä todella vain prepaid-liittymä. :D No saatiin kuitenkin liittymät.

 

Perjantaina illalla oltiin vähän kotoisemmissa tunnelmissa kun käytiin Suomen suurlähetystössä turvallisuusbriiffissä ja saunomassa. Oli kiva nähdä kaikkia muita Nepalissa harkassa olevia suomalaisia.

  

Lauantai oli vapaapäivä ja käytiin silloin melkein kaikkien suomalaisten ja Anupin (paikallinen kaveri, joka opiskelee Suomessa, Diakissa ja on myös harjoittelussa nyt Nepalissa) kanssa tutustumassa Kathmandun keskustaan ja Thameliin. Siitä reissusta lisää vaikka huomenna.

Ollaan nyt tutustuttu paikallisiin ruokiin ja vähän meidän kotikulmiin. Nyt istutaan iltaa meidän kattoterassilla ja tarkkaillaan seinässä iltapalaa saalistavia liskoja. Hijalleen alkaa tuntua kotoisalta tää. Life is good. 

       Tässä iltanäkymät meidän kattoterassilta. 

Äiti mä meen.

Vikat päivät tässä ennen lähtöä oli aika sekavat. Hoidin alkuviikosta vielä tosi paljon juoksevia asioita lähtöön liittyen. Jottei olis jäänyt viimetippaan, niin muun muassa viime kevään harkkarapsankin kävin tiistaina kirjoittamassa koululla loppuun. (Edellisen harkan rapsa kun pitää olla valmis ennen kuin voi lähteä seuraavaan harkkaan..) ja tähän joku kliseinen sanonta.

No joo, mutta itse asiaan. Eilen  klo 17.35 oli vihdoin rinkka pakattuna ja kämppä valmis tulevaa vuokralaista varten. Ei muuta kuin kentälle. Siellä treffasin loput laumasta. Meillä oli aikaa runsaasti eli perus palloilua kentällä ennen koneeseen pakkautumista.

Lähdön kanssa oli vähän viivästystä ja päästiin lopulta lähtemään vasta ennen iltayheksää, eli melkein tunnin myöhässä. Lento meni yllättävän kivuttomasti. Koska oon opetellut ahtaissa paikoissa mm. Lapin bussissa nukkumista olin aika hyvä koneessakin. Jatkolennolla nukuin niin sikeästi, että meni ruokailu ohi. :D 

Koska lento lähti Helsingistä myöhässä, oli se aikataulusta jäljessä myös Delhin päässä. Meillä oli aika tiukka vaihto seuraavalle lennolle. Meidän onneksemme täkäläinen palvelu oli (vielä) korkeatasoisempaa kuin Helsingissä. Lentokenttäpoika juoksi läpi kentän meidän oppaana ja yhtäkkiä meitä palveli neljä henkilöä. Pian meillä oli boarding passit ja kiidettiin meidän lennolle. Rinkatkin kuulema hoituisi itsestään, vaikka Suomen päässä olivat nihkeitä asian suhteen.

Koska tultiin vähän viimetipassa saatiin hajapaikat. Jussi istu businesluokassa ja eleli herroiksi. :D Loput oltiin tavisjengiä. Mun vierustovereina oli kaksi hieman ylipainoista miestä joista toinen oli osiksi mun penkillä ja röyhtäili koko lennon. Hehee. Olin onneksi niin väsynyt että nukuin melkein koko lennon.

Nepalin kentällä meininki oli melko hiostava. Hankittiin viisumit ja siirryttiin jännittämään oliko meidän rinkat tullu Delhistä Kathmanduuhun saakka. Jeee! Siellä ne oli. Siitä ulos, ja yhtäkkiä oli kymmeniä miehiä tarjoamassa omia taksipalveluitaan. Äää! Meidän kaikkien yllätykseksi ikkunan takana seisoi iloinen harvahampainen mies jolla oli kyltti, jossa luki DIAK UNIVERSITY ja meidän kaikkien nimet. Paikallinen koordinaattori Sailo (jonka Guest Houseen olimme muutenkin sopineet menevämme) olikin tullut meitä vastaan. Helpotus! Meillä oli kyyti ja tieto mihin pitäisi mennä.

Nepalin liikenne oli aika crazy! Siitä lisää jossain vaiheessa. Päästiin lopulta perille, juotiin Fantat ja mentiin nukkumaan. :D Mutta täällä me nyt ollaan. Elossa ja perillä. 

Kolme kulmaa Nepalista.

Ennen elokuuta en ollut uhrannut juurikaan ajatuksia tulevaa syksyä kohtaan. Mitä harjoittelu toisi mukanaan? Mitä minun tulisi tietää? Kuinka valmistautua? Lähestulkoon ainoa asia, jonka olin ennen elokuun alkua hoitanut kuntoon oli rokotukset. Minulla oli ennestään jo aika kattava sarja erilaisia rokotteita, mutta niistä ei juuri iloa ollut, sillä ainoa mitä Hepatiittirokotteen lisäksi tarvitsin oli Japanin aivotulehdus-piikki. Visa vinkui, oli meinaan melkolailla litrahintaa kyseisellä litkulla, mutta eipähän tarvitse murehtia jos ja kun ötökät syö. Ja jälleen yksi asia vähemmän to do-listalla. 

Loppukesästä alkoi sitten enemmänkin henkinen valistautuminen ja itse Nepaliin ja sen kulttuuriin tutustuminen. En tiennyt Nepalista maana kovinkaan paljoa vielä elokuun alussa, kulttuurista vielä vähemmän. Täytyy kyllä sanoa, että mulla on käynyt uskomaton tuuri erityisesti siinä suhteessa, että tunnen ja olen tutustunut ihmisiin, jotka tietää. Elo-syyskuun aikana, olen oppinut Nepalista hurjan paljon. Ja hetki hetkeltä innostun tulevasta kolmesta kuuaudesta enemmän ja enemmän. 

Kivointa on se, että oon saanut jutella kolmen Nepalissa aikaa viettäneen tyypin kanssa ja jokaisen näkökulma on ollut erilainen. Yksi avarsi mulle elämää Nepalissa opiskelijan silmin, kertoi tulevasta harkkapaikasta ja listasi asioita mitä tulisi ottaa huomioon erityisesti nuorena naisena. Toinen sai syttymään mun sisällä poltteen kertomalla upeita juttuja trekkaamisesta vuorilla, seikkailuista mitä Nepalissa voi kokea ja listasi parhaita paikkoja, missä kannattaa käydä. Tänään tuli kolmas näkökulma, kun tapasin naisen, joka on ollut 35 vuotta Nepalissa mm. tekemässä lähetystyötä. Ja jokaisella kerralla on keskustelun lomassa syöty nepalilaista ruokaa!  

Kyllä mulla alkaa pikkuhiljaa olla sellanen olo, että oon valmis. Tai ainakin niin valmis kun tarvitsee olla. Kyllä mä pärjään. Mä en oo yksin. Mulla on turvana meidän laamajengi. Ja meillä on turvana Daddy. 

Embassy of Incredible India.

Päivät vähenee. Jännitys ei. Reilu viikko lähtöön ja hommaa riittäis vielä aika lailla. Onneksi mulla ei koskaan oo ikinä tapana koskaan ikinä stressata mistään, joten turha tehdä poikkeusta.. Äääää!! Paniikki!

Viime viikolla ostettiin vihdoin lennot Intiasta Katmanduuhun. Se oli melko mielenkiintoinen episodi. Passien numeroita ei paljon kyselty, syntymäajatki oli vapaaehtoiset.. Varmistukseksi tuli joku epämääränen sähköposti, jossa lennon tiedot. Jepjep. Tärkeintä tuntu olevan se että muistaa ottaa maksukortin, jolla lennot on maksettu mukaan Intian kentälle. Vähän eri meininki ku Finnairilla.. I <3 Indian Airlines! 

Tänään oli sitten vuorossa Embassy of India. Eli käytiin anomassa Kulosaaressa suurlähetystötädiltä turistiviviisumia Intiaan. Sitä ei 'ehkä' tarvitse, jos ei aio poistua kentältä, mutta ajateltiin, että kurja jos 'ehkä' onkin tulkinnanvarainen käsite ja sitä sitten tarvitseekin. Sitä paitsi, minimi mitä turisteille myönnetään on 6kk, joten jos takasin päin tullessa eniveis tarvitaan Intian viisumi, on se järkevämpää hankkia jo nyt. Yhtään ei menny viime tippaan homma. Saatiin arvio, että ens maanantaina ois noudettavissa neljä viisumia 14.00-16.00. Lähtöhän on vasta keskiviikkona, joten ei mitään hätää. No, yksi asia vähemmän mietittävänä. Suht helposti meni toi homma. Eilen kävin hakemassa viisumiin tarvittavan kuvan ja tänä aamuna täytin ja tulostin hakemuksen. Kuvallinen hakemus, passi ja "viiskyteuroo." sanoi täti pleksin takana. Vähän kiusattiin Johannaa ja Flinkkua, väitettiin Jussin kanssa, ettei saatu jättää niiden hakemuksia ja Embassy on kiinni loppuviikon jonku hindupyhän takia, joten ne tuskin ehtii saada viisumeita. Hähää! 

Niin, siis tarkennukseksi.. Meitä lähtee tonne Nepaliin neljän hengen poppoo. Minä, Jussi ja sit Johanna ja Flinkku. Flinkku ja Johanna menee vähän eri paikkaan harkkaan ku minä ja Jussi, mutta asutaan kuitenkin samalla alueella. Ehkä jopa samassa talossa. We'll see.

Viisumihakemus by Miia from nuorisovankila. Please give me visa!

Two weeks baby!

Jep, otsikko ei valehtele. Viime lokakuussa pistin hakemuksen. Joulukuussa eli jo vahva toive. Tammikuussa sain jo melkein mustaa valkoiselle.. Tulevana syksynä tulisin tekemään mun opintojen monikulttuurisuusharkan Nepalissa! 'Se on joskus piiiitkän ajan päästä', muistan miettineeni. Mutta niinkuin totesin, otsikko ei valehtele.. Two weeks baby, two weeks!

Heh, päätin jo ennen harjoittelupaikan varmistumista, että jos pääsen Nepaliin, valmistaudun reissuun viimeisen päälle. Kun paikka vihdoin varmistui, uhosin itselleni, että nyt kun tässä on reilusti aikaa niin mähän opettelen nepalin kieltä, tutustun Nepalin kulttuuriin ja otan selvää niin, että osaan pitää esitelmän jos joku vaikka kadulla multa kysyy. Tietysti kaikki tämä toteutui juuri suunnitelmien mukaan, as always. 

Eli kieltä osaan kokonaista kaksi sanaa ja kulttuuriin oon tutustunut enimmäkseen ruuan kautta. En mä nyt jännäpissat housussa kuitenkaan ole (ainakaan vielä), vaikka kyllä on kiitänyt puol vuotta sen verran reippaalla tahdilla, että hetkittäin tuntuu samalta kuin sellaisina aamuina, kun on torkuttanut herätyskelloa kerran liian pitkään. :D

Älyttömän siistiltä tuntuu kyllä lähteä, vaikka ei sitä todella taida vielä edes tajuta. No mulla on tässä pari viikkoa aikaa tulla tajuihini.